Selaat mobiilisivua, siirry takaisin normaalille sivustolle.

WhiteNight Lighting

Näytä sisältö

WhiteNight Lighting

WhiteNight Lighting Oy on valaistussunnittelutoimisto, joka syntyi pohjolaan, missä päivän ja yön ero vaihtuu ääripäästä toiseen. Talven pitkä pimeys ja kesän yötön yö rytmittävät elämäämme ja vaikuttavat merkittävästi eloon ja oloomme. Tämä pohjoisen luonnonvalon moninaisuus on inspiraatiomme lähde, joka on myös vaikuttanut meidän valon ymmärryksemme syvästi ja heijastuu aina jopa yrityksemme nimeen asti.

Me haastamme valaistuksen tavanomaisen luksiajattelun ja tarjoamme visuaalista valaistusuunnittelua, jossa ihmisen tilakokemus ja elämys on ensisijaisen tärkeää. Valo on meille WhiteNightin suunnittelijoille intohimo, jonka moninaisuus ja voima ajavat meitä eteenpäin. Me haastamme itseämme ja uskomme, että kokonaisuuden kannalta on tärkeää hypätä rohkeasti kohti uusia haasteita ja ratkaisumalleja.

Laadukkaan lopputuloksen varmistamiseksi olemme mukana projektin jokaisessa vaiheessa aina siihen asti, kunnes kaikki on valmista ja valot kruunaavat kokonaisuuden

Tiimi

Arto Heiskanen

Olen työskennellyt arkkitehtuurivalaistuksen parissa jo vuodesta 2000. Toukokuussa 2013 oli aika valmis uusille haasteille. Näin syntyi WhiteNight Lighting Oy yhdessä Joonas Saarasen kanssa.

Valaistussuunnittelutyö alkoi vuonna 2000 VALOA design Oy:n palveluksessa. Työssäoloaikana saatoin opinnot loppuun Tampereen Ammattikorkeakoulussa, Taiteen ja Viestinnän puolella. Työssäni olen toiminut projektivastaavana monentyyppisissä projekteissa yksityisasunnoista kaupunkien masterplan suunnitelmiin, niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolellakin.

Luonto ja valo ovat intohimoni ja innoittajani. Parhaiden ideoiden lisäksi viimeistellyt detaljit takaavat laadukkaan lopputuloksen.

 

Joonas Saaranen

Valaistussuunnittelun visuaalimies joka haastaa pimeyttä valon voimalla. Pohjakoulutukseltani olen teollinen muotoilija ja maisterin tutkinnon arkkitehtonisesta valaistussuunnittelusta suoritin Tukholman Teknillisessä Korkeakoulssa KTH 2009.  Työkokemusta löytyy valaisin- ja pylvässuunnittelusta aina sisä- ja ulkovalaistus projekteihin.

Suomen yötön yö ja pimeän talven suuri kontrasti hämmästyttävät edelleen vuodesta toiseen.

 

Palvelut

Arkkitehtoninen valaistussuunnittelu

Teemme valaistussuunnittelua sisä- ja ulkovalaistuskohteisiin niin yksityisellä kuin julkisella sektorilla. Suunnitteluprosessimme käsittää kaikki vaiheet hankesuunnittelusta valmiin kohteen luovutukseen. Suunnittelun selkeät välietapit mahdollistavat saumattoman yhteistyön muun työryhmän kanssa, mikä on edellytyksenä laadukkaan ja viimeistellyn lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Valotaide

Valon ja varjon leikki luo viihtyisiyyttä ja loistoa. Parhaimillaan itse valo on taidetta. Suunnittelemme valotaidetta joka herättelee kaupunkiympäristöä ja on osaltaan luomassa mielyttävää tilakokemusta.  Tarjoamme myös konsultaatio apua taiteilijoille valo aiheisten taideteosten suunnitteluun.

Valaistusalan tuotekehitys

Me työskentelemme päivittäin valaisimien kanssa ja suunnittelemme mitä erilaisempia valaistuksia. Vuosien mittaan alalta on kertynyt paljon tietotaitoa hyvistä ja huonoista ratkaisuista. Olemme valmiita auttamaan valoaiheisten ratkaisujen tuotekehityksessä ja muotoilussa.

Konsultointi ja koulutus

  • Suunnittelupakettien lisäksi tarjoamme myös pienimuotoisempaa valaistuskonsultointia.
  • Edistämme alan tietämystä valaistusluentojen muodossa.

Luminanssimittaukset

Teemme kuvantavia luminanssimittauksia LMK Mobile Advanced –kameralla. Palvelu sisältää mittausoperaation sekä mittausraportin.

Portfolio

WhiteNight Lighting Oy on arkkitehtuurivalaistukseeen erikoistunut suunnittelutoimisto. Täältä löydät suunnittelemiamme kohteita.
 
Projektit

Daylight design by whitenight

Kurun Patsas Tampere Valaistussuunnittelu WhiteNight Lighting OY

PIc 1

LaululavaStage-Whitenight-Lighting

Saunan Valaistus WhiteNight Lighting

Levi-Ski-Resort-LightingPlan-Whitenight-Lighting

Yhteystiedot

WhiteNight Lighting Oy
Satakunnankatu 12 lt2
33100 Tampere

etunimi.sukunimi@whitenight.fi

 

Arto Heiskanen +358 40 583 5666
Joonas Saaranen +358 400 355 700

 

Toimistomme sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä rautatieasemalta.

Tietosuojaseloste